tiistai 29. syyskuuta 2015

welcome syksy

Vihdoinkin syksy on saapunut!
Itse tykkään vuodenajasta erityisen paljon, koska luonto on silloin kauneimmillaan.
Koulu painaa päälle, mutta onneksi mulla on viikonpäästä synttärit ja siihen perään vielä syysloma. 







keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Syksyä kohti

Moikka taas pitkästä aikaa. Myönnän blogini on ollut tänä vuonna todella hiljainen, mutta siihen on ollut syynsä nimittäin tietokone oli hajalla. Tänään kuitenkin sain uuden ja nyt tekee vain mieli muokkailla kuvia koko yön. Luulen, että olen löytänyt taas motivaation tähän juttuun uudelleen.


.